Olen  Ninni Marttinen Kangasniemeltä.

Olen aina rakastanut eläimiä ja elämäni aikana olen omistanut hamstereita,marsuja,kaneja,hyppyhiiriä,kissoja ja jopa hevosen.Koirat minulle tulivat tutuiksi jo lapsuudessa mm.Mummolassa oli aina "musteja",muutettuamme Kangasniemelle maalle jossa isäpuoleni omisti Beaglen "utun" tutustuin vielä lähemmin koiriin.Silloin päätinkin,että joksus kun muutan maalle ostan oman koiran.Sitä haavetta sain odottaa useamman vuoden,koska halusin ison ja sään kestävän koiran.

Vuonna 2004 me teimme talokaupat ja muutimme aviomieheni kanssa maalle.Samaan aikaan ennen kuin tavarat olivat edes uudessa kodissa alkoi hirmuinen metsästys,mistä meille se oikea koira ja rotu.Siinä käytiin niin rotukoirat kuin sekarotuiset läpi Mikkelin Mesy:ä myöten.Kiitos ystävieni joiden avustuksella löysin rodun husky joka tuntui omalta,mutta niitä olisi pitänyt olla kaksi ja kun puheluni soitin silloiselle Siperianhuskyseuran pentuevälittäjälle Eila Kuusiselle tuli uusi välähdys joka on kestänyt.Pitkän puhelun jälkeen Eila sanoi,että sinulle sopii näin aluksi ehdottomasti Alaskanmalamuutti,että hän tietää hyvän kansvattajan,soita hänelle.Eila jo entisenä malamuuttien kasvattajana antoi perusteellisen luennon malamuutista ja soittaessani Siskolle Hauenkuonon kenneliin olin myyty.Malamuutti se olisi se minun koirani!Varasinkin mitä ihanimman Nanna koiran ja sovimme,että kunhan olemme saaneet tavarat uuteen kotiin ja asettuneet taloksi haemme Nannan.

Pääsiäisen aikaan vuonna 2004 me teimme tuon ikimuistoisen matkan Ypäjälle ja sain oman muutin mukaani.Nanna valloitti sydämemme ja siitä ei ole paluuta ollut.

Nannan myötä ja Eilaan tutustumisen kautta tutustuin myös huskyihin,valjakkoharrastukseen ja muihin kasvattajiin.Niimpä Nannan kaveriksi muutti meille kolme huskya,jotka etsivät uuttakotia ja en ole hetkeäkään katunut sitä.Näin elämäämme tulivat Ani,Iitu ja Pola,sekä rakkaus Siperianhuskyihin.

Ajatus kasvattamisesta kasvoi sitä myöten kun koirat elivät arkea kanssamme ja laumakin kasvoi taas yhdellä,eli Hilla muutti meille.Lähdinkin kasvattajakurssille ja suoritin sen vuoden2005 lopussa.Ensimmäinen muutti pentue meille syntyi 2006 ennen Joulua ja seuraava pentue olikin huskypentue vuoden 2008 lopussa.Nyt minulla on ollut kaksi pentuetta ja yksi ns.molempia ja voin sanoa,että alussa olen kasvatustyössäni ,mutta olen ollut varsin tyytyväinen kasvatteihini.Tarkoitukseni on kasvaa hyväksi kasvattajaksi,joka onkin projekti joka ei varmasti koskaan tule valmiiksi,mutta parhaani teen muiden kokeneempien kasvattajien ja harrastajien tuella.Tärkeää tietoa saan myös rotuyhdistyksiltä joihin kuuluminen on ensisijaista,unohtamatta korvaamatonta Kennelliittoa jonka puoleen saa kääntyä kaikessa.

Tavoitteeni on selkeä ja yksinkertainen,tavoitteeni on kasvattaa terveitä,hyväluonteisia ja rodunomaisia koiria.Jokainen koira on meille rakas perheenjäsen ja vaikka jossakin vaiheessa selviäisikin koiran kasvaessa,että sitä ei voi jalostukseen käyttää,niin pyrimme antamaan silti koiralle kodin sen koko loppuelämäksi ja jos se ei jostain syystä onnistuisi,niin tulisin etsimään koiralle parhaan mahdollisen uuden kodin.Tälläkin hetkellä kotonamme elää 4 -ei jalostuskoiraa.

Pentueita meille tulee sitä mukaan kun elämäntilanne sen sallii,koska haluan antaa jokaiselle pentueelle tarpeeksi aikaani ja huomiotani.Emme koskaan teetä pentuja riskeeraten koiran terveyttä,koiran terveys on meille ensisiaisen tärkeää.

©2009 layout38 - suntuubi.com